Ensimmäinen oma blogitekstini omilla nettisivuillani. Ihan kuin olisi lapsi jälleen ja joulu tulossa. Jihuu!
Viime aikoina on useinkin ollut samanlainen jännittävä, vatsanpohjassa kutitteleva olo. Lähes joka aamu on herätessä odottava, uutta kokemusta jännittävä tunne. Vähintään kerran viikossa on ollut kalenterissa merkintä jostakin, jota en ole aiemmin kokenut tai treffit ihmisen kanssa, jota en ole koskaan vielä tavannut.
Yrittäjyyttä on takana kokonaiset neljä kuukautta. Päivät ovat olleet pitkiä ja täynnä kohtaamisia, kysymyksiä ja vastauksia, iloja ja pettymyksiä, paljon uuden oppimista ja omaksumista, virheitä ja korjauksia, valvottuja öitä ja onnistumisen iloja.
Olin toissapäivänä dialogista keskustelutaitoa käsittelevässä Erätauko-koulutuksessa ja kuulin eräältä osallistujalta ihanan vertauksen kokemusten kautta oppimisesta: Kantapääopistossa opittua. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuo vertaus sai ajatukset vaeltamaan oman elämän mutkiin ja mäkiin, kaikkeen siihen mistä on tähän tultu.
Näinä päivinä tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun irtisanouduin urani huipulta, valtakunnallisen kuntoutus- ja hoivayrityksen palvelupäällikön toimesta. Oli vuosi 2014 ja toukokuu oli lämmin. Irtisanoutumista seuranneena päivänä lenkitin koiria tutulla metsäpolulla ja minusta tuntui, kuin olisin siellä ensimmäistä kertaa. Puut, polun mutkat, kivet ja kannot olivat tutut, mutta vasta silloin näin ne oikeasti. Samassa hetkessä tajusin mitä olin juuri tehnyt. Olin irtisanoutunut vakaasta ja hyväpalkkaisesta työstäni ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Takataskussani oli vain toiveta ja unelmia, ei mitään konkreettista. Siinä hetkessä, kuivalla kankaalla istuessani tunsin yhtä aikaa ääretöntä vapautta ja lamaavaa epäonnistumisen tunnetta. Vasta siinä ymmärsin edellisenä päivänä työterveyslääkäriltä kuulemani kysymyksen: oletkohan sinä uupunut?
Viiden vuoden takaisista unelmista ja toiveista eivät tietenkään kaikki ole toteutuneet. Osa jää takataskuun luultavasti ainiaaksi ja osa unelmista on muuttanut muotoaan, jonkun olen rutistanut ja heittänyt romukoppaan. Ja toisaalta tilalle on syntynyt uusia. Osasta unelmista on rakentunut tavoitteita, joita kohti kuljen. Osa unelmista on jopa toteutunut, niistä yhtenä tämä tie, jota nyt yrittäjänä kuljen.
Viisi vuotta ei ole mennyt odottaessa eikä peukaloita pyöritellessä. Itse asiassa kuluneen viiden vuoden aikana olen tehnyt enemmän asioita, kuin koko aiemman elämäni aikana. En ole matkustanut ulkomailla tai keksinyt mitään maailmaa mullistavaa. Mutta olen ollut sellaisella matkalla, jolle kaikki eivät koskaan uskaltaudu. Tällä matkalla olen jo nyt löytänyt itsestäni monenlaisia yllättäviä asioita ja epäilemättä monta odottaa vielä löytämistään. Tällä matkalla itseeni olen oppinut pitämään itsestäni. Nyt, kun tätä tekstiä kirjoitan ja katson taakse päin, on helppo nähdä muutos itsessäni. Minusta on tullut rohkeampi, itsevarmempi, luottavaisempi ja onnellisempi.
Matka jatkuu.
Kun toissapäivänä kuulin tuon lempeän ilmaisun itsestään ja virheistään oppimisesta, kantapääopistossa opittua, tunsin outoa lämpöä ja lempeyttä itseäni kohtaan. Oivalsin, että vaikka on olemassa monia taitoja, joita en koskaan tule oppimaan ja monia asioita, joita en tule saavuttamaan, niin olen minä silti jo eräänlainen Kantapääopiston kokemusasiantuntija.
Elämäni kokemuksista aion kirjoittaa jatkossa blogissani. Toivottavasti jäät seuraamaan ja lukemaan ajatuksiani. Kiitos, että olet.